Miksi aluevaltuustoehdokkaaksi?


Olen ollut jo pitkään kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Kun miehestäni tuli kaupunginvaltuutettu ryhdyin seuraamaan kunnallispolitiikkaakin aktiivisemmin. Aika nopeasti kävi kyllä ilmi, että maailma ei muutu paremmaksi vaikka hän siellä istuukin. Usein on ollut turhauttavaa seurata päätöksen tekoa ja sitä, että asiat kuitenkin usein menevät eri lailla kuin itse haluaisi, tai mikä tuntuisi oikealta. Mutta tämä on demokratiaa ja se tarkoittaa kompromisseja.

Kokemusasiantuntijana ajattelin pystyväni vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin kuten terveydenhoitoon. Sekin osottautui hieman liian optimistiseksi. Yksilötasolla olen kohdannut ihmisiä ja toivon mukaan ollut heille avuksi, mutta laajempi vaikuttaminen on jäänyt haaveeksi. Olen lähestynyt ajatuksineni eri tahoja sekä hyvinvointialueelta, että Seinäjoen kaupungilta, mutta vastaus on useimmiten ollut vain kohtelias kiitos yhteydenotosta.

Mutta; eespäin sanoi mummo lumessa! En olisi ikinä osannut kuvitella itseäni aluevaaliehdokkaaksi, ellei mieheni päähän olisi eräänä iltana pälkähtänyt moinen idea. Aluksi innostuin, mutta aamulla into oli jo laantunut. Näin silmissäni äänestystuloksen: Elina Hyvönen 4 ääntä. Sen verran nimittäin taidan saada omalta perheeltä -varsinkin kun itsekin voin äänestää itseäni.

Näin mentiin monta päivää välillä rohkaistuen välillä pakittaen. Kunnes oli aika päättää ja lupauduin ehdokkaaksi.Jää nähtäväksi kuinka pitkälle suostuminen kantaa sillä vielähän tarvitaan lukemattomia ihmisiä, jotka uskovat minuun. Ja kykyyni tehdä oikeudenmukaisia, järkeviä sekä samalla vielä inhimillisiä päätöksiä hyvinvointialueen parhaaksi.

Säästötoimien tarpeellisuudesta en ole lainkaan eri mieltä, mutta säästökohteista saatan olla. En ole niihin vielä kovin paljoa perehtynyt, ja näin tavallisena kansalaisena luotettavan tiedon sekä vaikuttavuusarviointien saaminen on todella hankalaa. Arvelen, että valtuutettuna asioihin perehtyminen on vaivattomampaa, ja ellei se ole, niin silloin ei voida puhua läpinäkyvästä ja avoimesta tiedonkulusta päättäjille. Kun pääsen käsiksi sopiviin aineistoihin, olen yleensä aika myyrä ja jaksan kaivaa viimeisetkin näkökulmat sekä perustelut esiin. Niiden pohjalta on parempi tehdä päätöksiä kuin pelkältä tunnepohjalta.

Aivan varmasti meidän jokaisen elämään tulee säästötoimia jossakin muodossa. Kyse on siitä, kuka kestää ne parhaiten ja kuka heikoiten.

Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat jo jokaisen tiedossa. Niihin paneutuminen on listan kärjessä.

Vanhuksille on taattava jokaisen sotealueen palveluissa ihmisarvoinen hoito, ja elämän loppuvaiheessa varmistettava mahdollisimman tuskaton siirtyminen ajasta ikuisuuteen. Tämä ei toteutunut oman äitini kohdalla, ja pelkään, ettei suuntaus ole ainakaan parempaan päin menossa.

Media ja some ovat täynnä säästötoimien arvostelua ja kurjuuden kailottamista. Maailmanlopun tunnelmien maalaus ei kenenkään henkistä hyvinvointia paranna. Peräänkuulutan sekä poliitikoilta että medialta uutisointia, joka edes jossain muodossa antaa tulevaisuuden uskoa heitä seuraaville nuorille. Olemme muokkaamassa uutta kotimaata, joka ei tarjoile ylellisyyttä, mutta moniin muihin maihin verrattuna kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet elää turvallista elämää, jossa jokaiselle on riittävä huolenpito.

Ennen kuin jokaisesta säästötoimesta nostaa metelin, on hyvä tarkistaa, mitä se todellisuudessa omassa elämässä tarkoittaa. Onko kyse kymmenestä eurosta, sadasta eurosta, summasta, joka todella on kestämätön?

Vai onko sittenkin niin, että menettämäni summa tai palvelu on kestettävissä, mikäli se jollekulle antaa sen, mitä hän tarvitsee minua enemmän...

Mainitaan nyt kuitenkin, että samaan aikaan olen sitä mieltä, että puhtaasti vapaamatkustajia en soisi rahoitettavan. On aika opetella oikeuksien lisäksi vastuuta, sillä nyt ei muu enää auta.

Kokemusasiantuntijatyössä ja elämän varrella karttuneen elämänkokemuksen myötä sanoisin, että meillä saa yhteiskunnalta vielä hyvin tukitoimia, joiden avulla voi ponnistaa eteenpäin. Mutta ketään ei voi auttaa, ellei hän itse tahdo tulla autetuksi. Vastuu itsestä on sitäkin, että ottaa eteenpäin vievän avun vastaan.

Koulutettu kokemusasiantuntija

Kun lapset eivät enää tarvinneet minua kotona aloin miettiä mitä mielekästä voisin vielä tehdä. Koska minulla on varsin paljon fyysisiä rajoitteita, useat vaihtoehdot olivat minulta poissuljettuja. Fyysiset sairaudet käyvät myös mielenterveyden päälle, varsinkin kun jatkuvat tarpeeksi pitkään tai tulevaisuudessa ei ole odotettavissa muutosta muuta kuin huonompaan suuntaan. Tajusin, että ellen saa itselleni merkityksellistä tekemistä lamaannun henkisesti. Sain kuulla eräästä tilaisuudesta, jossa paikallaolijat olivat kuulleet neljän eri kokemusasiantuntijan kertomuksen. Tämä oli tehnyt kuulijoihin suuren vaikutuksen, ja kiinnostuin aiheesta.Tämä tuntuikin sitten juuri sellaiselta,jota olin kaivannut. Hain koulutukseen, pääsin ja valmistuin somatiikan kokemusasiantuntijaksi vuonna 2022.


Perheenäiti

Ensisijaisesti koen edelleen olevani äiti, vaikka nuorinkin lapsi tulee täysi-ikäiseksi tänä vuonna. Äitiys on ikuista, ja huoli lapsista taitaa kestää hautaan saakka. 
Kuinka he löytävät paikkansa tästä maailmasta, ja millaisesta maailmasta, ovatko he onnellisia tai edes kohtuullisen tyytyväisiä elämäänsä jne. 
Saimme myös ensimmäisen lapsenlapsen kesällä -23. Olen saanut hoitaa pikkupoikaa,vaikka hän ei asukaan ihan lähellä. Odotan sitä, että hän kasvaa ja voi tulla mummolaan vähän pitemmäksikin aikaa hoitoon ja lomalle.
Olen pohtinut paljon nykyajan vanhemmuutta ja sen haasteita. Toivoin, että kokemusasiantuntijan työssä olisin päässyt kohtaamaan myös vanhempia, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut juurikaan tilaisuutta. 





Jos mikään ei muutu niin mikään ei muutu!

Olen aina ollut ajattelijatyyppi. Pohdin paljon sitä mikä on ollut, on nyt ja on tuleva. Nykyään pystyn paremmin antamaan menneiden olla ja jättää tulevaisuuden murehtimisen vähemmälle. Mutta arvostan omaa elämänkokemustani ja sitä, että minusta on kehittynyt ihminen joka jaksaa välittää muista ja joka on käsittänyt myös sen, että juuri mikään ei elämässä tule itsestään vaan ihmisen on itse nähtävä vaivaa ja otettava vastuuta. Olisihan se hetkellisesti mukavampaa asettua puun alle makaamaan ja odottaa, että omena putoaa käteen. Enemmän onnea kuitenkin tuovat edes pienet velvollisuudet ja vaivannäkö. Niiden ansioista elämä on merkityksellistä ja vapaa-aika tuntuu sitä makeammalta.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita